Tuesday 22 January 2013

Matkus Making Of.



Kaunis Plus-mallimme Jannie ja meikkaajamme Madeleine.

Pientä esimakua Kevään 2013 työpukeutumisesta!

Mallimme Carolina. 
  Supersöpöt mini-mallimme Tilie ja Elis.



Minä valitsemassa vaatteita.

Noniin, tässä vähän backstage -kuvia perjantain Matkus -kuvauksista! Pakko myöntää, että olen aivan loppu koko rumban jälkeen. Ei ole ollenkaan helppoa järjestää ja stailata kolmet kuvaukset samana päivänä 4 eri mallin, meikkaajan ja valokuvaajan kanssa! Mutta olemme kaikki todella tyytyväisiä tulokseen, Helmikuun 15. saatte sitten nähdä omin silmin kun lehti tipahtaa postiluukusta sisään :)

Teemana oli siis tällä kertaa arki- ja työpukeutuminen! Koska kevät on kohta täällä, halusin koota värikkäät ja iloiset asukokonaisuudet. Skandinaavisissa maissa käytetään mielestäni väriä liian varoen, toisin kun Italiassa ja Espanjassa, jossa liikennevalon kaltaisia kirkkaita värejä näkyy yhtä paljon kuin mustaa ja valkoista. Keräsin vaatteita kaiken kaikkiaan 11 showroomista Helsingistä ja Tukholmasta, kuten viimeisessä kuvassa olevasta rekistä näkyy! Showroomeissa siis pidetään eri merkkien tulevien mallistojen vaatteita kuvauksia ja muita markkinointijuttuja varten, ja stailistit saavat käydä sieltä lainaamassa vaatteita ja asusteita kuvauksiin. Minusta on aivan ihanaa saada kosketella eri materiaaleja ja nähdä ensi kauden tulevat vaatteet. Tunnen oloni todella onnekkaaksi, että saan tehdä työtä jota rakastan!

Meillä oli myös onni saada buukattua neljä todella mahtavaa mallia: Jannie, kaunis plusmallimme Carolina, ja mahtavat lapsimallit Tilie ja Elis! Malli ja muotimaailmassa ei aina kohtaa yhtä hymyileviä ja ihania persoonia kuten he. Kävin viiden eri mallitoimiston luettelot läpi löytääkseni sopivat mallit - tiedän aina kuvauksia suunnitellessani minkä tyyppiset kasvot haluan, jotta oikea ilme saataisiin esille.

Nyt jatkan lehden sivujen viimeistelyä ja valmistelen samalla lähtöäni Tokioon. Enää pari viikkoa jäljellä ja sitten lennetään kohti Japania!

Saturday 19 January 2013

Ihonhoitoa kotikonsteilla.

Näin talviaikaan kun katson itseäni peilistä minut kohtaa harmaa, eloton ja kuiva iho. Huomaan, että ihon rasvaaminenkaan aamuin ja illoin ei riitä, otsassa iho jopa hilseilee välillä. Minulla on aika tyypillinen suomalainen iho: ohut, herkkä, ja kuivahko.

Noin kolmetuntisen nettitutkimuksen jälkeen päätin kokeilla ihonhoitoa luonnontuotteilla ja jättää hetkeksi pois kaikki muut ihohoitotuotteet. (tai no, kaikki on iso sana, pesen kasvoni aina vain saippualla ja kosteutan lumenen kosteusvoiteella :D )

Iltapesu:
Kastan kasvot haalealla vedellä, ja hieron pari tippaa avokadoöljyä kasvoille. Puhdistan vanulla, meikkikin lähtee todella hyvin! Sen jälkeen käytän kurkkua tai ruusuvettä kasvovetenä, ja kosteutan taas parilla tipalla avokadoöljyllä! Jo päivän käytön jälkeen iho tuntui pehmeältä, nuorekkaalta ja väriltään paljon terveemmältä kuin aikaisemmin! Iho on uskomattoman pehmeä ja kimmoisa.



Aamulla:
Kastelen vanun ruusuvedellä (säilytettävä jääkaapissa)ja taputtelen kasvoja. Se herättää mahtavasti, kun raikas, kylmä ja ihanan tuoksuinen kasvovesi hivelee kasvoja. :) Kosteutan kasvot myös parilla tipalla avokadoöljyä ja sitten menoksi!


Kerran viikossa:
Hunaja+sokeri on mahtava kasvonaamio. Pelkkä teelusikallinen luomuhunajaa toimii loistavasti kasvojen puhdistuksessa! Hieron noin minuutin verran ja huuhtelen vedellä.


Rasvaisille ihotyypeille tiedoksi:
Rasva poistaa rasvaa. Ei siis ole totta, että öljyt haittaisivat ihoa tai aiheuttaisi enemmän finnejä! Kannattaa toki käyttää niin sanottua kuivaa kasviöljyä tai puolirasvaista öljyä, kuten jojoba- tai manteliöljyä. Kasvovedeksi sopii omenaviinietikka-vesi sekoitus.

Vartalon kuorintaan:
Kahvisumppi. Kuulostaa ällöttävältä, mutta se toimii! Sitä voi hieroa vaikka kyynärpäihin ja jalkoihin, se poistaa hennonvaraisesti kuollutta ihoa.

Harmi kyllä en ottanut ennen/jälkeen kuvaa, mutta tulokset näkyvät siis jo parissa päivässä! Sain jopa kuulla makeup-artistilta eilisissä kuvauksissa, että ihoni näyttää todella terveeltä ja raikkaalta!

Monday 7 January 2013

Talvinen tomaattikeitto.

Minulla on tänään ollut koko päivä aikaa olla yksin kotona. Pyykit oli pesty ja työt tehty, joten suuntasin lähimpään ruokakauppaan valitsemaan illalliseni ainekset. Oli ihanaa valikoida aineksia kaikessa rauhassa, ilman minkäänlaista kiirettä! Päätin tehdä jotain joka saisi kiehua vaihteeksi pitkään (eikä mitään arkista pikapastaa), sillä minullahan ei muuta ollutkaan kuin aikaa. Joulun kinkku-yliannostuksen jälkeen minun teki myös mieli kasvisruokaa!

Tuloksena: Talvinen espanjalaisvaikutteinen tomaattikeitto ja mini juusto-sinappi croissantteja!


Tarvitset:
Rasian Kirsikkatomaatteja
500gr Murskattuja tai kuorittuja tomaatteja (mielellään luomu)
Basilikaa, Timjamia, Sokeria, Mustapippuria
Keltaisen Sipulin
Valkosipulia
Kasvisliemikuution
Ruokakermaa
Chevré juustoa
 
Paahda puolitetut kirsikkatomaatit valkosipulilohkojen ja oliiviöljyn kera uunissa noin 5-10min. Tämä antaa keitolle syvän, tumman maun! Paista sillä aikaa sipuli oliiviöljyssä pehmeäksi kattilassa timjamin ja basilikan kanssa. Kun paistat sipulin yrttien kanssa, maku tarttuu kiinni aivan eri tavalla kuin jos sitä vain lisätään keittoon (tämän niksin olen oppinut Espanjassa). Tässä vaiheessa voit lisätä tilkan kuivaa valkoviiniä halutessa. Lisää paahdetut kirsikkatomaatit (ja myös pieneksi silpottu valkosipuli halutessa), tomaattimurska, kasvisliemikuutio, lusikallinen sokeria, pippuria ja lasillinen vettä. Anna kiehua pienellä lämmöllä n.20-30min. Ota kattila pois lämmöltä, ja hienonna keitto sauvasekoittimella. Lisää kerma ja anna kiehua vielä n.5 minuuttia. Lisää maun mukaan mausteita, sekä koristele basilikalla ja Chevré juustolla! Tarjoile leivän kera. Minä tein kaupasta ostetusta valmiista croissantti-taikinasta mini-croissantteja, joissa sisällä silaus sinappia ja juustoa, sekä pari suklaalla jälkkäriksi! NAM! :)


Saturday 5 January 2013

Trendi: Printit.

Printit jatkavat trendinä myös keväällä, kumman sinä valitsisit kahdesta suurtrendistä: animalistisen vai graafisen printin? Vai kenties molemmat? ;)

H&M:n uusin kampanja tuo raikkaan keväisen tuulahduksen alkuvuoden muodista.

Mustavalkoiset, vahvat ja näyttävät printit luovat rohkean itsevarman ilmeen. Varovaisemmille sopii vaikka raidallinen t-paita, ja rohkeimmille vaikkapa leopardikuvioiset housut!
Pastellinväriset neuleet pehmentävät vahvoja kuoseja ja luovat rennon mutta tyylikkään kokonaisuuden.

Kuvat hm.com/fi


Alla talviset versioni printti-trendistä!

Mustaan yhdistäminen toimii aina, mutta ei kannata pelätä eri kuosien yhdistelemistä.
Jos asukokonaisuus pysyy kokonaan mustavalkoisena, säilyy tasopaino asussa vaikka yhdistäisit raidalliset legginsit pilkulliseen paitaan! Myös vaaka- ja pystyraitojen yhdisteleminen toimii.


Art Deco Inspiroidut leggingsit/Dagmar                                          Graafiset Printtihousut/H&M       

Leopardikuosiset legginssit/Itsetehdyt

Asun loppusilaukseksi mustat asusteet tekevät huolitellun ilmeen. Ja asusteitahan ei ikinä voi olla liikaa! ;) Päinvastoin, ne tasapainottavat mielestäni asun kokonaisilmettä.

Avainsanat ovat rennosti chic!